Etusivu

Welledeiden suku sai alkunsa kun kaksi nuorta karkasivat yhdessä maailmalle ja keksivät yhteisen sukunimen, jotta heitä ei koskaan löydettäisi. He muuttivat saarikaupunki Felix Loch:ille ja aloittivat uuden elämän. He saivat kaksi lasta, joista toisesta (Michael Welled) tuli suvun kantaisä.

Mutta heidän elämänsä ei sukupolvesta toiseen ole todellakaan helppoa. Welledit on kuin kirottu huonolla onnella, vahinkoraskauksilla ja epäonnisella sattumalla toinen toisensa jälkeen. Huono-onni ja poislähtemisen tarve siivittää jokaisen nuoren Welledin unelmia.

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Chrystalin elämä

Chrystalista kasvoi epävarma teini, jolla ei tuntunut olevan päämäärää. Jossain vaiheessa kuviin astuivat alkoholi ja miehet. Chrystal seurusteli jonkin aikaa ystävänsä Sebastianin kanssa. Annika löi tämän takia hänen kanssaan välit poikki, sillä seurustelu vei tämän mielestä liikaa heidän yhteistä aikaansa.

Chrystal ja Sebastian eivät ehtineet olla kauan onnellisia kun Annika sai tungettua itsensä heidän väliinsä. Annika makasi Sebastianin kanssa ja Sebastian kertoi nöyrtyneenä siitä Chrystalille. Chrystalin sydän särkyi, eikä hän halunnut olla tekemisissä kummankaan kanssa. Hän alkoi juoda yhä enemmän ja liikkua Katin seurassa. Kat valitettavasti sotkeutui huumeisiin ja katosi muutamaksi viikoksi. Huolesta sekaisin oleva Chrystal ei kyennyt tekemään oikein mitään ja tappeli jatkuvasti vanhempiensa kanssa. Bonnie sulkeutui itseensä ja alkoi viettää yhä enemmän ja enemmän aikaa teatterilla ja ulkomaanmatkoilla. Koko perhe tuntui olevan romuna. Yhtenä yönä Chrystal sai puhelun Katilta, tämä oli jollain klubilla, pää aivan sekaisin ja pelkäsi. Chrystal sai ajo-ohjeet ja haki ystävänsä luokseen. Kat vain tärisi ja itki ja lopulta nukahti sekavana Chrystalin syliin. Aamulla Chrystal tivasi tältä selitystä ja tyttö kertoi löytäneensä pieneen bändiyhteisön, jonka luona oli ollut.

Kat sai suostuteltua Chrytalin mukaansa tälle klubille ja sitä ympäröivään, sekaiseen asuinalueeseen, joka oli ränsistynyt ja sotkuinen. Chrystal kieltäytyi jyrkästi huumeista, mutta joi kuitenkin. Hän ihastui bändiin, joka soitti pienellä lavalla. Keikan loputtua hän alkoi lirkutella solistille ja pian huomasi saman toistuvan illasta toiseen. Erään todella sotaisan illan jälkeen kotona Chrystal lähti, eikä tullut koskaan takaisin. Hän muutti bändin asuntoon ja rakastui päätäpahkaan solistiin.

Hän ei vain tiennyt mihin itsensä tunki. Bändissä oli viisi jäsentä, kolme miestä ja kaksi naista. He olivat tunteneet ikuisuuden ja asuivat kaikki samassa pienessä läävässä, Porukalla oli paljon historiaa, katkeruutta ja kaunaa. Toinen bändin naisista oli seurustellut vuosia Chrystalin nykyisen poikaystävän kanssa, eikä ollut ollenkaan iloinen tytön astumisesta mukaan kuvioihin.
Lopulta Chrystal saikin nämä kaksi kiinni pettämisestä ja raivostui. Hän makasi kostoksi tytön poikaystävän kanssa, joka oli kans bändin jäsen.

Pian Chrystal huomasi olevansa raskaana, muttei yhtään tiennyt kenelle. Hän oli siinä vaiheessa ollut jo vuosia huumekoukussa ja riutunut olemukseltaan täysin. Hän tiesi, että hänen täytyisi päästä irti, nyt. Chrystal soitti Sebastianille, joka seurusteli jo Annikan kanssa. Sebastianilla oli silti tunteita Chrystalia kohtaan ja tämä tuli samana yönä hakemaan tytön pois ja ajoi tämän satamaan. Satamassa vaihdettiin kyyneleitä ja pari suukkoa, Sebastian antoi tytölle hieman rahaa ja ojensi matkalipun. Hän pyysi, ettei tyttö palaisi ennen kun on saanut itsensä kuntoon, eikä se onnistuisi Felix Lochissa.

Niinpä Chrystal matkasi yksin kohti tuntematonta. Hän asui vuoden pienessä rotiskossa ja mietti mitä tekisi elämällään. Päästyään eroon huumeiden vieroitusoireista hän alkoi taas hahmottaa elämäänsä. Hän oli kuudennella kuullaan raskaana ja alkoi miettiä kaikkea. Lopulta hän alkoi kirjoittaa. Hän kirjoitti elämänsä kaltaista rommanisarjaa, joka sai tuulta siipiensä alle ja hän alkoi tienata sillä. Chrystal synnytti lopulta kaksoset. Kaksosten ollessa puolitoistavuotiaita hän sai hankittua heille kunnollisemman asunnon. Se oli vanha ja hänen täytyi käyttää paljon rahaa ja aikaa sen remontoimiseen.

....

Tästä jatkammekin sims 4 voimin!



Kuva talosta, josta tulen kertomaan seuraavan sukupolven tarinan.

2 kommenttia:

  1. Hei, oon sunkin tarinaa joskus lukenut! Itseasiassa jo silloin, kun tää oli vielä vuodatuksessa, mutta luultavasti anona, koska en oo ainakaan ikinä kommentoinut. Muttamutta, oon tosiaan lukenut kaikki osat ja tykännyt tosi paljon juonesta! Huomasinkin ettei tää oo jatkunut, ja ajattelin, että oot lopettanut. Kiva kuitenkin huomata, että oot palannut simssin pariin! Kakkosella tehtyjä tarinoita on tosiaan toooosi harvassa D: (vaikka tääkin siirtyy neloseen, ei haittaa kun itse tykkään pelistä!)

    Ois ollut kiva nähdä Chrystalin elämä kuvina, mutta kävi tää näinkin, kuulosti ainakin draaman täytteiseltä, ja innolla odotan mitä oot keksinyt jatkoksi!

    Linkkailen tän mun blogiin ja tuu ihmeessä ilmottelemaan uusista osista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, onpa kiva kuulla, että olet niin pitkälti ollut mukana! Jep, tosiaan monista syistä simsseily vain jäi ja minua harmittaa itseänikin, sillä minulla oli kuvattuna osa tai kaksikin, mutta nekin ovat hävinnet jonnekkin bittiavaruuteen koneen mukana, joka hajosi vähän aikaa sitten.

      vastalinkkailen blogisi myös (:

      Poista