7.

Noniiin! sain kahdessa päivässä pitkän tauon jälkeen kuvattua koko osan ja nyt vielä kirjoitettuakin sen teille tähän samaan putkeen. Mikähän olisikaan parempi tapa viettää vapaapävää? : D Ja kaikki tämä uurastus vain kolmen päivän sisään! Kiitoksia jaerittäin hyvää (sunnuntaista) äitienpäivää kaikille!

***



Kamalimpia asioita maailmassa ovat; odotus, epätietoisuus ja menetys. Minä ja Rasmus olemme kokeneet paljon näitä kaikkia tunteita, varsinkin kesäloman alusta lähtien. Olimme viimein päättäneet peruskoulun ja oli aika suunnata eteenpäin. Odotimme vastauksia jatkokoulupaikoista.



Rasmus koki myös menetyksen hänen viimein otettua eron pettävästä tyttöystävästään.



Ja minä koin odotuksen tuomaa epätietoisuutta paljonkin odotellessani Chrisin paluuta. Hänen oli määrä soittaa paluuta edeltävänä iltana. Jokainen päivä oli yhtä piinaa. Rasmus vietti aikaa kanssani. Hän kirjoitteli biisenä kun minä rummutin jalkojani hermostuneesti.



En kyennyt olemaan kauaa paikoillani. Monta päivää ryntäilin hermostuneesti sinne tänne, vietin aikaani Rasmuksen ja Tiukun kanssa.



Minä jopa nukahdin kerran puhelimen viereen soittoa odotellen. Yritin tehdä kaiken suht salassa, jotta Kia ei saisi touhuistani vihiä.



Rasmus tiesi tunteistani. Olimme puhuneet paljon hänen eronsa jälkeen ja meistä oli tullut läheisempiä kuin koskaan. Hän halusi turvata tilanteeni ja esitti usein katsovansa kanssani televisiota, jotta en olisi vaikuttanut täydeltä idiootilta istuskellessani yksin hermostuneena jossakin.



Ja aina kun puhelin pirisi niin minä suorastaan juoksin vastaamaan. Yksi tällainen hetki oli juuri aamuauringon alkaessa pilkistellä puiden lomasta. Kia oli onnellisesti nukkumassa, mutta minä en hermostuksissani pystynyt ja Rasmus nuokkui sohvalla kanssani.



Nostin luuria hermostuksesta täristen ja aamuaurinko kirveli silmiäni.



Puhelun lopetettuani en voinut lakata hymyilemästä. Tärisin onnesta kertoessani, että Chris oli viimein saanut kaiken kuntoon ja palaisi seuraavalla lennolla Felix Lochiin. Rasmus hymyili minulle ja ilmoitti kertovansa Kialle.



Kun en malttanut enää istua paikallani, menin purkamaan energiaani kylvyhommiin. Rasmus liittyi seuraani Kian käskystä.



Ja kun lopultakin saimme työmme tehtyä ja tulin sisään huomasin Chrisin olevan jo paikalla.



Laskin punastuneen katseeni alas ennen kuin karkasin yläkertaan siistiytymään.



Katsoin itseäni hermostuneesti peilistä ja lisäsin hieman deodoranttia, sillä pelkäsin haiskahtavani. En kehdannut vaihtaa vaatteita, etteivät he luulisi minun yrittävän tehdä vaikutusta.



Kun lopultakin kehtasin tulla alas jouduin hengittämään monesti syvään. Pelkäsin Chirin kertovan minulle, että hänellä oli toinen. Mitä jos olisikin? Voisinko vain jatkaa elämääni kuin ei häntä olisi koskaan ollutkaan?



Istuin pöytään, jossa Kia ja Rasmus jo selostivat innoissaan kuulumisiaan Chrisille. Siitä oli niin kauan kuin olimme saaneet jutella hänen kanssaan kunnolla.



Istuuduttuani Chris siirsi upeiden silmiensä katseen suoraa omiini. Pieni hymynkaare leikki hänen huulillaan ja jouduin nieleskelemään, etten henkäisisi ääneen.



Käänsin ujosti katseeni pois ja avulias Rasmus keksi heti uuden puheenaiheen kiinnittäen kaikkien huomion itseensä.



Minä en kyennyt olemaan vilkuilematta Chiriä. Miettimättä oliko hän kiinnostunut minusta, oliko hän siirtynyt eteenpäin? Mikä oli saanut hänet valitsemaan hiustensa kanssa niin paljon kisailevan värisen paidan? Miksi hän oli niin jumalattoman hyvännäköinen?



Kia taas viihdytti kaikkia kertomalla kaikkein noloimmat asiani vuosien varrelta.



Ja kun illalla ryntäsin yläkerran vessaan suihkuun, tiesin, että tästä tulisi pitkä yö. Sydämeni pamppaili niin villisti nähtyäni Chiris niin pitkän ajan jälkeen, että tiesin sydämeni särkyvän jos hänellä olisi joku muu.



Olin odottanu Chrisin paluuta niin kiivaasto jo vuosia, että nyt en tiennyt miten päin olla. Tiesin, etten ollut täysin lapsi enää, mutta hänen viisaissa ja oppineissa silmissään olin varmasti lapsi. Vaikuttaisiko se asioihin? Miten uskaltaisin edetä?



Lyhyiden ja levottomien yöunieni jälkeen hiippailin alakertaan aamupalalle. Jähmetyin kuitenkin olohuoneen puolelle nähtyäni Chrisin nukkuvan. Hän oli saanut nukkumapaikakseen sohvan ja vaikka tyynyt oli pedattu toiselle puolelle, oli hänen päänäsä toisella puolella. Peitoksi tarkoitettu viltti oli poikittain ja hän oli käpertynyt niin suloisesti, että sydämeni tuntui laajenevan tunteista.

Kun kuulin Kian nousevan ylös viereisessä huoneessa pinkaisin alakerran kylpyhuoneeseen ja suihkun suojaan.



Minulla ei tietenkään ollut yhtään puhdasta vaatetta alhaalla, joten kiskoin yöpaitani takaisin päälle ja laahustin hiukset märillä leteillä jääkaapille.



Istuuduttuani saarekkeen ääreen jäin tarkastelemaan Kiaa. Hän oli sarastavan auringon valossa suorastaan upea näky. Hän oli vanhentunut arvokkaasti, eikä vaikuttanut tippaakaan rapistuneelta.



Muutamat vanhuuden mukana vyötärölle kerääntyneet kilot olivat tuskin huomattavissa. Silloin minä tajusin miten vahva hän olikaan, ja miten haavoittuvainen. Kia oli yksin, hänen miehensä oli poissa. Hän oli menettänyt tyttärensä ja hänen ainoa lähiomaisensa oli jo aikuinen poika ja vain väliaikaisesti kotona.



Minä ja Chris aloimme alkukankeuden jälkeen jälleen lähentyä toisiamme.



Aluksi me vain istuimme lähekkäin tunteja rannalla keskustellen ja nauttien toistemme läheisyydestä.



Joskus kun Kia oli yötöissä me makasimme rannalla tunteja sylikkäin. Keskustellen päästäen toisemme elämäämme menetetyistä vuosista huolimatta. Imin itseeni kaiken tiedon hänestä ja häen elämästään, samoin kun hän minun. Chris kertoi yrittäneensä tehdä oikein, unohtavansa tunteensa minua kohtaan, mutta näki minut kaikkialla. Hän yritti toivoa, että jatkaisin elämääni ja samalla pelkäsi minun tekevän niin.



Eräänä iltapäivänä pienen vesisotamme jälkeen Chris ja minä kaaduimme maahan. Hän oli kontillaan ylläni ja suolaiset merivesipisarat tippuivat hänen punaisista hiuksistaan otsalleni. Näin hänen sydämensä rytmin ja kuulin kiihkeän hengityksen. Rukoilin, että hän ottaisi minut siinä ja heti.

"Bonnie ei, älä tee tästä niin vaikeaa! Voi kun sinä olisit edes epäviehättävä minusta, mutta ei. Sinä olet kauneinta ja parasta koko maailmassa, enkä minä voi turmella sinua, se olisi väärin."

Sydämeni hakkasi kiivaasti, rakastin häntä ja halusin häntä. Painoin suukon vaivalloisesti hänen huulilleen, hymyillen hän painoi minut maahan ja varmisti kädellään, että pysyin siinä.

"Älä tee tästä vaikeampaa", hän kuiskasi kiihkon karheuttamalla äänellään ja nousi poistuakseen. Jäin yksin hiekalle tärisemään ennenkokemattomasta himosta.



Elämämme oli kieltämättä hankalaa kun saatoimme näyttää tunteemme vain Kian ollessa poissa, sillä emme tienneet vielä miten hän suhtautuisi seurusteluumme. Rasmus sen sijaan tiesi ja hänen ja hänen kavereidensa kanssa saatoimme olla normaalisti. Monesti katsoimme peliä heidän kanssaan.



Eräänä tällaisena iltana kun Chris tuli huoneeseeni antamaan hyvänyönsukkoa minulla oli suunnitelma.

"Ei", hän kieltäytyi oitis kerrottuani sen hänelle.

"Bonnie, minä rakastan sinua, mutta en voi hillitä itseäni kanssasi, enkä todellakaan tule viereesi näin ollen nukkumaan."



Jouduin nousemaan varpailleni, että pääni olisi edes suht samalla tasolla hänen kanssaan.

"Minä en halua, että hillitset itsesi", sanoin hiljaa hymyillen.

Minä tiesin, että Chiris oli maannut muidenkin kanssa, hänellä oli ollut yksi tai kaksi seksikumppania yliopiston aikana, mutta hän olisi minun ensimmäiseni. Enkä huolisi ketään muuta ensimmäisekseni.



Kaadoin hänet sängylleni ja annoin siirtyä mukavampaan asentoon. Sivelin hänen kasvojaan ja hän kylkeäni, alaselkääni ja takapuoltani.

"Sinä olet ainoa kenet halua, Chris. En voi elää ilman sinua", kuiskailin hänelle.

"Minun ainoa pelkoni on, että olen liian huono ja kokenematon sinulle. Mitään muuta tässä maailmassa en pelkää, enkä häpeä", kuiskailin.

"Minä autan sinua, näytän sinulle, mutta minä pelkään, että sinä tulet katumaan", Chris alkoi myöntyä.



Aamulla heräsin auringonvaloon ja tunsin Chrisin hengityksen ihollani. Oloni oli raukea, hieman jännittynyt, mutta täydellinen. Tiesin sillä hetkellä, että maailmassa olimme vain me kaksi, mikään ei ollut yhtä täydellistä. Minä en koskaan ollut ollut niin onnellinen kuin siinä maatessani auringon ja Chirisn lämmittäessä.



Herättyään Chris painoi suukon otsalleni ja meni suihkuun. Minun teki mieli jäädä makaamaan sänkyyn koko päiväksi, mutta nousin ylös ja raahauduin kylpyhuoneeseen.



Pesin juuri kasvojani kun kuulin ovikellon soivan ja oven avattavan. Pesin hätäisesti puhdistusaineet kasvoistani ja luikahdin parren puolelle katsomaan kuka meille näin aikaisin tulisi. (Kello oli tosin jo lähemmäs puolta yhtätoista, no minusta se on vähän)



Nojauduin kaidetta vasten nähdäkseni tulijan, oikeastaan tulijat paremmin, mutta kehnolla tuloksella. Kuulin myös unenpöpperöisen Rasmuksen raahautuvan viereeni. Kyse ei ilmeisesti ollut hänenkään ystävästään.



Ehdin hetken jo luulla, että kyseessä oli joku kauppias, mutta sitten erotin Kian kirkkaat sanat.

"Olenpas minä tökerö, tämä tuli vain hieman yllätyksenä. Tulkaahan sisään!"



Kun nainen astui sisään tunnistin hänet salamana. Tiedän päästäneeni suustani tökerön, pelokkaan ja kuuluvan ähköisyn. Tuntui kun sähköisku olisi lävistänyt koko kehoni.



Minun ja Rasmuksen katseet kohtasivat ja tiesin hänen kokeneen tämän saman järkyttävän tunteen. Molempien silmistä kuvastui silkka pakokauhu ja uskomaton tunteiden myllerrys ja epätoivo nousivat pintaan.



Saatuani vaatteet päälle liityin Rasmuksen kanssa alakertaan. Istuin törkeästi ainoalle vapaana olevalle tuolille, sillä en vain kyennyt seisomaan. Jalkani eivät pitäneet.



Niin järkyttävän epätodellista kuin se olikin siinä hän istui; Samantha Douggan, äiti, petturi, mikä vain. Hän oli yhä upea ja kaunis. Kasvot olivat määrätietoiset, vailla häpeää. Hän ei selvästi katunut elämässään mitään, hän oli pärjännyt hyvin ilman meitä. Se raapi sydäntäni.



Ennen kun ehdin vaatia selitystä, Kia avasi suunsa.

"Minä en olisi saanut valehdella teille. Lapset, tässä on kauan karkuteillä ollut tyttäreni, teidän äitinne, Samantha."

"Minä tiedän kyllä äitini..." aloitin, mutta hukkasin sanat

"Mutta oletko sinä todella isoäitimme?" Rasmus jatkoi.

"Miksi palasit?" kysyin, mutta se kuulosti lähinnä syytökseltä.



"Tulin pyytämään äidiltäni apua häiden järjestämisessä. Minä ja Jonathan olemme menossa naimisiin ja kun vielä tajusin miten upealla paikalla hänen uusi talonsa on en voinut vastustaa kiusausta pyytää lupaa pitää häitä täällä", Samantha selitti. Kia yritti sanoa minulle jotakin, mutten voinut olla katsomatta inhoten ja uskomatta äitini jokaista sanaa. Tunsin oloni epätoivoiseksi.



Juuri kun uskoin saaneeni tunteeni hallintaan, äiti ja hänen kihlattunsa (nielaisin jo ajatuksenkin kohdalla) alkoivat hyväillä toistensa käsiä. Kia oli tietenkin iloinen tyttärensä puolesta, mutta minä nousin ylös ja lähdin kävelemään voimattomana pois.



Kuulin askeleet perässäni. Laahustin vain kohti portaita kun Rasmus sai minut kiinni ja jatkoi matkaa kanssani.



Kuulin tuolin raapivan kun Chris istui vapautuneelle paikalleni.

"Sinäkin olet kasvanut aivan valtavasti Chris!" kuulin äitini petollisen iloisen äänen.

"Ennen lähtöäni olit jotenkin vielä niin pieni, sinusta on kasvanut mies", hänen heleä naurunsa tunkeutui korviini ja saastutti mieleni.

Sillä hetkellä tajusin jotakin, joka syöksyi sydämeeni kuin maailman terävin rikari.

Chris oli minun... nielaisin ... enoni!



Rojahdin lattialle päästyäni huoneeseeni. Rasmus seurasi minua ja istui lähelleni jutellen mukavia. Kokosin itseäni kiitollisena hänen seurastaan.

"Ihan kuin ennen", Rasmus huomautti yhtäkkiä.

Muistot eivät saaneet minua hymyilemään. En edes ollut varma kumpi oli kamalampaa, tämä vai menneisyys.



Seuraavat päivät minä ja Rasmus olimme vaitonaisia ja välttelimme äitimme ja hänen kihlattunsa seuraa niin paljon kuin vain kykenimme.



Kia sen puolestaan taas vietti tyttärensä kanssa kaiken mahdollisen ajan, jonka kykeni.



Asiaan tosin saattoi vaikuttaa myös se, että häitä oli valmisteltava. Vaikka Kia vaikutti olevan oikein mielissään tyttärensä paluusta, välillä huomasin hänen silmissään loputonta surua. Hän oli osin selvästi pettynyt tyttäreensä, vaikka rakastikin tätä valtavasti.

Toisaalta, hän oli puoliksi kasvattanut meidätkin, vahingot hänen tyttärensä elämässä. Heitteille, mielipuolisista oireista kärsivän isänsä ja äidin huonon maineen alle jääneet kaksoset, joilla oli edessä huono tulevaisuus.



Eräänä iltana kun Kia oli töissä niin äiti tuli puhuttelemaan meitä.

"Tiedän, että kannatte minulle ties mistä miljoonaa kaunaa, mutta olen silti äitinne (minusta surkea aika ruveta vetoamaan äiteyteen...) ja haluaisin teidät sulhastytöksi ja -pojaksi häihini."

Katsoin häntä epäuskoisa ilme kasvoillani, oliko hän tosissaan? Rasmus ehti jo nyökyttää päätänsä.

"Tottakai, mutta se ei tarkoita, että saisit mitään anteeksi", hän ilmoitti ykskantaan.



Jouduin kokeilemaan muutamaa mekkoa. Kia ehdotti aluksi, että vaikka häiden teemana oli vaaleanpunainen niin minä ja Rasmus voisimme pukeutua siniseen, merta korostamaan.



Äiti kuitenkin löysi äklön pitsiunelman, joka oli hänestä täydellinen minulle. Tutkiskelin sitä inhoten Kian ja äidin arvioivien katseiden alla.



Yritin vedota Kiaan, ettei puku sopinut minulle laisinkaan, mutta äitini oli päättänyt, että se sopi minulle, eikä asiasta sopinut kiistellä. Kaduin jo nyt suostumistani.



Hääpäivän aamuna tajusin, että Kian huone oli muutettu jonkinsortin meikkikammioksi. Kello oli tuskin kuuttakaan ja meinasin muutenkin nukahtaa pystyyn, mutta minulle ilmoitettiin, että minut laitettaisiin kuntoon ennen äitiä.



En tuntenut itseäni kotoisaksi runsaassa meikkikerroksessa, jonka äiti minulle pakolla ja Kian avustuksella "loihti". Hiukseni vedettiin pakottaville kiharoille ja kampaus oli niin tiukka, että pelkäsin naamani repeävän. Äiti oli kyllä tyytyväinen lopputulokseen. Sain luvan pukeutua kun Kia ja joku palkattu meikkaaja kävi hänen kimppuunsa.



Melkein kadehdin miehiä, jotka olivat vain majoittautuneet alakerran kylpyhuoneeseen auttamaan toisilleen puvut päälle.



Lopulta itse toimitus sitten alkoi ja vähäiset kutsuvieraat asettuivat paikoilleen.



Minun täytyi myöntää, että he olivat kaunis pari, vaikka äiti olikin sulhoaan muutaman hassun sentin pidempi. Ja vaikka vihasin tuota isäni paikanottajaa sydämeni pohjasta.



Koko toimituksen ajan pidin pakottavaa tekohymyä kasvoillani, jotten purskahtaisi itkuun. Minä tunsin itseni petturiksi seistessäni siinä äitini häissä, vaikkei sulhona ollutkaan isäni. Tiesin heidän eronsa särkeneen isän sydämen ja äidin rikkoneen lupauksen, jonka hän nyt täytti jonkun toisen kanssa.



Koko toimituksen ajan yritin olla katsomatta eturivissä vakavana istuvaa Chrisiä. En saanut ajatuksiani millään kootuksi, jos näkisin hänet. Jostain syystä kaikki, mikä oli ollut hyvää oli muuttunut parissa päivässä painajaiseksi. Värähdin ajatellessani, että vasta vajaan puolisen viikkoa sitten olin maannut hänen sylissään ja uskonut kaiken olevan täydellistä.



Kun äiti ja Jonathan suutelivat sopimuksen täyttämiseksi pidättelin hanakammin kuin aiemmin kyyneleitäni. Osa ihmisistä aloitti jo taputukset.



Kun he lopettivat ihmiset nousivat jo seisomaan, muutaman poskille karkasi kyyneleitä. Minun poskellani kimmelsi aivan muu kuin onnenkyynel.



Minä laitoin ruuat esille kun vastavihityt ja onnelliset siirtyivät leikkaamaan hieman auringossa pehmennyttä hääkakkuaa. Kukahan pölvästi senkin oli ulos raahannut etukäteen? Kun kakkupalat oli otettu, minä ja äiti kävimme vaihtamassa vaatteemme.



Äidin toinen mekko oli upea, mutta lyhyt hailakan vaaleanpunainen juhlamekko. Hän ja uusi isäpuoleni pyörähtelivät suloisina musiikin tahdissa. Ainoa julma mielihyväni oli äidin tanssimista kömpelöittävät korkokengät, jotka hän oli minun ja Kian estelyistä huolimatta kiskonut jalkaansa.



Hääjuhlat käynnistyivät. Ihmiset tanssivat ja söivät. Chris oli värvätty baarimikoksi ja tarkastelin häntä turvallisen välimatkan päästä. En voinut olla miettimättä kuinka kuuma hänen pukunsa täytyi olla.



Rasmuskin tuntui löytäneen ihastuttavaa seuraa häiden tylsästä humusta.



Kun Chris piti vielä puheen hääparille osallistuin maljannostoon silkasta kohteliaisuudesta. Chrisin sanat olivat upeita, mutta niistä kuulsi miten vähän hän todella tunsi siskoaan. Järkyttyneenä tajusin, että hän oli ollut minua vain hieman vanhempi kun hänen siskonsa oli kadonnut hänen elämästään kuten minun ja Rasmuksenkin aikanaan.



Kyyneleitäni pidätellen minä viimein pakenin paikalta. Tunsin Rasmuksen katseen niskassani, mutten vain kestänyt enää. Kaikki viimepäivien tapahtumat ja menneisyys iskivät päälleni ja karkasivat kyyneleinä silmäkulmistani pilaten meikkini.



Häiden jälkeiset pariviikkoa olivat kuin sumuisia unia. Ainoa päivä joka todella jäi mieleeni oli jatkopaikkakirjeiden saapuminen. Niitä ei kuitenkaan ehditty tutkiskella ja riemuita, sillä talossa oli paljon ylläpitämistä ja asioita oli järjesteltävä.



Äiti oli kaikessa surkeudessaankin ottanut ruuanlaiton kontolleen ja jouduin häpeillen toteamaan, että hän oli harjoitellut nuoruudenpäivistään.



Vaikka meitä olikin talossa tuplasti sen verran mitä normaalisti niin töitä riitti kaikille. Muutama lisäkäsi ei ollut edes hetkeä tarpeeton.



Piha ryhtyi kapinoimaan meitä vastaan ja me kävimme kaikki enemmän tai vähemmän sitä vastaan päivittäin.



Toisaalta jatkuva työnteko piti ajatukseni poissa tulevista valonnoista ja päätöksistä.



Illalla en kuitenkaan päässyt ajatuksiani pakoon ja kaivoin hyväksymiskirjeen mukana tulleet esitteet ja täytettävät paperit, tarvikelistat ja muut pöydälleni. Minut oli hyväksytty opiskelemaan Musiikkiopistolle balettipainoiselle linjalle. Olin uskomattoman innoissani, mutta hinnat ja opiskelupaikan sijainti hieman järkytti minua.



Kaiken tämän keskellä tiesin, ettei valintaani vaikuttaneet vain nämä asiat vaan myös perheeni ja Chris, erityisesti Chris. Rakastin häntä, enemmän kuin mitään, mutta äitini tulon jälkeen en ollut vaihtanut hänen kanssaan sanaakaan. Enkä tiennyt miten ratkaisisin asiani hänen kanssaan.



Sitten eräänä iltana hiippailin huoneestani ulos ja varmistettuani Chrisin, joka oli siirretty parvelle nukkumaan, oli unessa.



Kurkkasin alas ja huomasin Kian olevan vielä hereillä. Kia oli luovuttanut makuuhuoneensa tuoreelle avioparille vastaväitteitä kuulematta ja siirtynyt itse sohvalle. Hieman jumissa olevaan selkäänsä turvautuen hän oli siirtänyt poikansa ylös, jottei itse joutuisi kapuamaan portaita.



Menin alas ja hän pisti kirjansa pois huomatessaan minun haluavan jutella. Kerroin hänelle viimein päässeeni haluamaani jatkopaikkaan, mutta kerroin huoleni rahasta ja siitä, että minun pitäisi silloin muuttaa Doxer:in kaupunkiin, sillä kaikesta kehityksenpyörteestä huolimatta Felix Loch oli saarikaupunki, joka ei kohonnut kuin maalaiskyläksi ympäröivien kaupunkien rinnalla, eikä päivittäinen matkustaminen ollut minusta hyvä vaihtoehto.



Kian lohduttavien sanojen ja ympäripyöreiden neuvojen jälkeen uskoin saavani vahvuutta siirtyä seuraavaan vaiheeseen.



Mummuni (huh, että se tuntui ajatuksissakin oudolta) rohkaisevan hyvänyönsuukon jälkeen menin hieman levollisimmin mielin nukkumaan. Silti aamulla minua odottava koitos jäyti mieleni pohjalla ja takasi minulle vain lyhyet ja levottomat yöunet, jotka päättyivät jo ennen kuutta.



Puekuduttuani tallustelin ulos huoneestani ja huomasin, etten ollut ainoa, joka ei pystynyt nukkumaan rauhassa. Sydämeni alkoi lyödä tuhatta ja sataa kun päätin hoitaa kaiken samantien pois alta.



Chris oli onnellinen puolestani kun kerroin, että minä pääsin musiikkiopistoon, unelmani olivat käymässä toteen.



Sitten aloitin loputtoman vuolaan, mutta hiljaisen selittelin siitä miten meidän juttumme ei miljoonastakaan syystä voisi koskaan toimia ja minä olin lähdössä toiseen kaupunkiin. Pois tältä saarelta, joka sitoi itseensä vain huonoja muistoja. Huomasin auringon kohoavan pikkuhiljaa, mutta jatkoin loputonta sanojen virtaani, koska en voinut enää lopettaa.



Sitten Chris painoi päänsä kumaraan ja uskoin sanoneeni jotakin väärin. Sitten huomasin sinisten silmien anteeksipyytävän katseen.

"Minä lähden tänään. En löytänyt sanoja kertoa sitä sinulle, koska pelkäsin liikaa."

Ihan kun hän olisi lyönyt minua, hymyilin silti väkinäisesti, sillä hän oli tekemässä minulle sen mitä minä olin suunnitellut tekeväni hänelle. En voinut olla katkera.



Annoin hänelle viimeisen suudelman merkiksi siitä, etten ollut vihainen tai katkera. Hän yllättyi ensin, mutta vastasi sitten.

Molemmat olimme samaa mieltä tästä asiasta, tämä oli ainoa tapa päättää meidän kivikkoinen ja mahdoton suhteemme. Ainoa oikea tapa sanoa hyvästi.



niin särkyvää on onni tää, niin mitättömästä voi kaikki sirpaleiksi sälähtää.
niin särkyvää, kun meitä kehoitettiin rakkaudesta huolta pitämään
en voinut ymmärtää se kuinka helppoa niin on särkeäkään.

Laulun sanat soljuivat korvissani ja kyyneleet tippuivat poskiltani kun treenasin hulluna päivittäin.



näistä öistä voimani mä saan,
sen minkä kruunu vaatii,
ja markkinoilla tarvitaan
kun itku auta ei,
ja jatkettava ois, taas tehdä taksvärkkinsä pois,
kun luja olevansa sois

Ihailin kehoani, joka oli alkujaankin ollut jo hoikka, mutta kovan treenauksen ansiosta se oli tasapainoisempi ja lihaksikkaampi. Hukutin suruni ja vihani treenaukseen ja turhautumiseen.



Kuulin oven avautuvan ja huomasin Rasmuksen tulleen huoneeseeni. Olin ollut lukkiutuneena sinne kenties jo päiviä. Pakenin aina vain satunnaisesti syömään jotakin. Muutama askel ja Rasmus oli siinä.



Hän rutisti minut syliinsä ja vaikkei hän sanonut sanaakaan tajusin itkeväni hänen olkaansa vasten surusta ja helpotuksesta. Menetyksestä ja tiedottomuudesta. Hän kuiskasi korvaani vain kaksi lausetta, mutta se riitti kertomaan minulle, että hän olisi aina siinä.



"Me selviämme, me selviämme aina ja kaikesta. Me emme päässeet näin pitkälle ja kestäneet näin paljon luovuttaaksemme nyt."

Vaikka mitä kävisi en olisi koskaan yksin, Rasmus oli aina seurassani. Hän ei ikinä hylkäisisi minua, vaikka välillämme olisi miljoonia kilometrejä.

Sillä hetkellä tajusin miten onnekas olin kun hän oli veljeni, ilman sitä kaikkea pelkoa, tiedottomuutta ja epätoivoa me emme olisi löytäneet toisistamme sellaista tukea ja turvaa.



Tiesin, etten koskaan unohtaisi Chrisiä, sillä hänellä oli aina paikka sydämessäni. Mutta minun oli pidettävä kauniit muistot kauniina ja päästettävä hänestä irti. En ollut siihen valmis, en vielä, mutta ehkä aikanaan.

niin särkyvää on onni tää, niin mitättömästä voi kaikki sirpaleiksi sälähtää.
niin särkyvää, kun meitä kehoitettiin rakkaudesta huolta pitämään
en voinut ymmärtää se kuinka helppoa niin on särkeäkään,
en voinut ymmärtää se kuinka helppoa niin on särkeäkään, mitä meille silloin jää

***

Ja yön sanoihin päätän seitsemännen luvun! Kiitoksia!

Erityiskiitos Yö:n biisille Särkyvää, joka inspiroi koko tätä lukua ja soi taustalla tätä tehdessä useammin kuin riittävästi (: <3