VIIMEIN! nyt meinas mennä hermot ku mulla on ollu nä kuva yli puoltoista kuukautta, mut aina mä mokasin
jotenki ja jouduin alottaa alusta ja NYT se on viimein myös teidän luettavissanne, olkaa hyvät ja nauttikaa
osasta kolme niin paljon kuin pystytte, koska sen tekeminen oli tuskaa ja hermoja raastavaa (;; <3
[[split]]
Pikkuhiljaa nuoret tottuivat toistensa läsnäoloon ja Michael rupesi laskemaan suojamuuriaan yltään. Samantha
värähti jokaisesta kosketuksesta, vaikka ne eivät koskaan olleet muuta kuin rakastavia ja viattomia. Silti
jokainen halaus takaapäin oli hänen unelmiensa täyttymys ja jokainen suudelma oli enemmän kuin tarpeeksi.
Pian heidän suhteensa kävi kiihkeämmäksi. Kuukaus kuukaudelta Michael laski suojamuuriaan heidän väliltään.
Samantha vakuutteli yhä uudelleen ja uudeleen sanoin ja teoin, ettei ensimmäisen illan tunnustus surun ja
epätoivon tuotos, tunteet olivat aitoja.
Pian he eivät voineet pitää näppejään erossa toisistaan. Jokainen minuutti ilman toista tuntui maailmanlopulta
Samantha uskoi viiemin saaneensa kaiken, jota oli ikinä elämässään halunnut ja Michael tiesi, ettei koskaan
voisi rakastaa ketään näin paljoa. Jotenkin sinä iltana kun Samantha oli ilmestynyt Michaelin asunnon ovelle
maailma tuntui muljahtavan omituisella tavalla paikalleen.
Mitä lähemmäs Samantha sai Michaelin, sitä onnellisemmaksi hän tunsi itsensä. Hänellä oli työtä saada
Michael ilman paitaa hänen vierelleen. Välillä kun Michael kieltäytyi Samantha tunsi rumentuneensa, sillä
monet pojat olivat olleet hänen kanssaan vain seksin takia, mutta aina hän oli torjunut nämä. Nyt hän vasta
ymmärsi, että maailmassa oli vain yksi mies, jonka hän oli koskaan halunnut vuoteeseensa; Michael Welled
Mutta vain kymmenen kuukautta heidän seurustelunsa jälkeen Samantha havahtui omaan itkuunsa WC:n lattialta.
Hän oli tehnyt jo neljä raskaustestiä sen viikon aikana, mutta ne eivät valehdelleet hänelle, vaikka hän kuinka
yritti muuttaa sen pienen asian. Hän todella oli raskaana.
Nyt Mich ei halua minua, hän heittää minut pihalle, Samantha itki mielessään katkerasti. Hän uskoi tuhonneensa
oman onnensa, oman pienen saippuankuplansa.
Samantha astui ulos vessasta ja työnsi oven kiinni. Hän nojasi heikosti sitä vasten ja katseli poikaa, jota jumaloi
jokaisella solullaan, myös sillä joka kantoi tämän lasta. Michael luki lehteä, hän etsi jälleen töitä heidän huonon
rahatilanteensa kartoittamiseksi. Samantha huokaisi ja pelkäsi polviensa pettävän. Hän pelkäsi kyynelten valuvan
poskille ja paljastavan hänet.
Samantha lähti kävelemään kohti Michaelia ja yritti pitää kasvonsa tyyneinä. Hän ei halunnut Michaelin aavistavan
mitä oli tulossa. Michael huomasi Samanthan lähestyvän ja alkoi taitella lehteään kumoon. Hän nousi sohvalta
ja katsoi Samanthaa silmiin.
Samanthan sydän teki kuolemaa kun hän katsoi Michaelia silmiin. Hänen heikko tekohymynsä alkoi karista.
"Mich... Mich minä olen raskaana!" hän itki ja antoi kyynelten valua poskilleen.
Michael katsoi häntä ilmeettömästi.
"Oletko varma?" tämä uteli.
"Täysin, olen tehnyt tämän viikon aikana neljä raskaustestiä, sillä kuukautiseni ovat kuusi viikkoa myöhässä",
Samantha ei voinut olla itkemättä. Mielessään hän hyvästeli jo rakkaintaan.
Mutta Michael vetikin hänet lämpimään halaukseensa ja hieroi tytön selkää.
"Älä huoli Sammy, kyllä me selviämme, me selviämme kaikesta", Michael kuiskasi lempeästi tämän korvaan.
Samantha ei ollut uskoa kuulleensa oikein! Eikö Michael aikonutkaan jättää häntä? Samantha olisi pystynyt
nimeämään tusinan miehiä, jotka olisivat paenneet siinä tilanteessa, mutta Michael ei.
Sillä hetkellä Samantha oli 100% varma, että oli todellakin valinnut oikein.
Ja kaiken kukkuraksi Michael sai kutsun yhteen työhaastatteluun. Ilta oli nuori kun hän astui yhden kaverinsa
vanhaan autoon ja he ajoivatyhden levykaupan pihaan. Michael toivoi koko sydämestään, että saisi työn, sillä
nyt he ainakin tarvitsisivat paljon rahaa!
Saapuessaan illalla kotiin Samantha oli jo häntä vastassa, sillä tyttö ei kestänyt yksinoloa. Hän pelkäsi miehen
hylänneen hänet aina kun jäi yksinäisyyteen odottamaan. Samantha oli pettynyt niin monesti, ettei meinannut
uskoa, että aina Michael tuli kotiin. Mies kietoi käsivartensa tyttöystävänsä ympärille ja kertoi tälle rakkaudestaan.
Sisällä hän kertoi saaneensa työn ja he juttelivat hetken kaikesta, tulevasta ja siitä miten asiat tuntuivat viimein
alkavan sujua halutulla tavalla. Molemmat odottivat ja pelkäsivät lasten tuloa. Michael pelkäsi olevansa huono isä,
sillä hänen isänsä oli ollut huono loppujenlopuksi. Samantha pelkäsi olevansa paljon huonompi kuin oma äitinsä,
joka oli uhrannut kaikkensa lastensa eteen. Silti ajatus oli oudon ihana, heidänlapsensa.
Pari ei kaikesta stressistä huolimatta unohtanut toisiaan. He yrittivät näyttää toisilleen päivittän rakkauttaan.
Oli hetkiä, jolloin se oli uskomattoman vaikeaa ja meinasi unohtua, mutta oli myös hetkiä, jolloin millään muulla
ei ollut väliä kun he toistensa vierellä.
Eräänä iltana Micael käski töistä tultuaan Samanthaa pukeutumaan juhlamekkoonsa ja he lähtivät ravintoalaan.
Smantha tunsi jo ulkoa sen samaksi ravintolaksi, johon hänet oli kiikutettu lapsena useammin kuin kerran.
Se oli niitä hetkiä kun isä yritti hyvittää kaiken pahuutensa koko perheelle, mutta loppujen lopuksi se kaikki
olikin vain kulissia. Ei Sam osannut katua, hän teki kaiken vain pitääkseen hyvän maineen ja mahtavan
asemansa töissä.
Sitten yhtäkkiä kesken ruokailun Michael nosti pöydälle suuren samenttisen rasian, jonka sisältöä Samanthan
ei tarvinnut edes arvailla.
"Samantha... Minä uskon sinun tietävän tämän rasian sisällön...", Michael sanoi hiljaa ja hermostuneesti.
Samantha yritti peittää käsillään yllättyneet kasvonsa. Hän ei olisi osannut aavistaa mitään tämän kaltaista, sillä
hän ja Michael olivat hyvin selkeästi tuoneet julki mielipiteitään avioliitosta, joka ei kummallakaan ollut kovin
valoisa.
Michael hermostui Samanthan reaktiosta ja nappasi rasian käsiinsä.
"Voin minä sen palauttaakin!" hän totesi leikkisästi.
Samantha sai taiottua kasvoilleen tyynen ja rauhallisen hymyn, joka hermostutti Michaelia entistä enemmän.
"Uskon, että saamme rahat takaisin ja..." Michael sopersi ja oli jo laittamassa rasiaa pois.
"Senkin höpsö!" Samantha huudahti ja otti rasian itsellen.
Hänän avasi sen ja ihaisi sormuksen kauneutta. Vaikka timantti oli kooltaan hyvin pieni oli se Samanthan
mielestä kaikkein kaunein sormus. Hän pujotti sormen vapisevaan nimettömäänsä ja hymyili riemuissaan.
He nousivat pöydästä Samanthan ilmoittaessa, että hänen pitäisi käydä naistenhuoneessa. Kun molemmat
olivat nousseet Samantha hyppäsi Michaeli syliin ja rutisti tätä.
"Unohdin vastat, kyllä", Samantha kuiskasi aivan hiljaa tämän korvaan ja sen pienen hetken maailam oli
täydellinen paikka, he molemmat hymyilivät onnesta.
Sitten se hetki oli ohi ja Samantha katsoi kauhusta ja pelosta suurentuneita silmiään naistenhuoneen peilistä.
Hänen oli myönnettävä itselleen, että ajatus naimisiinmenosta olisi aivan kammoksuttava. Vaikka he eivät
olleet puhuneet sanaakaan häistä Samantha pelkäsi niitä jo. Hän pelkäsi olevansa huono vaimo, mitä
jos isän geenit pettämisestä olisivat periytyneet hänelle? Jos hän pelkäisi sitoutumista?
Sitten hän katoi itseään ja mietti voisiko hän ikinä, koskaan satuttaa Michaelia?
Illallisen jälkeen Samantha sai muistutuksen raskaudestaan kun hän oksensi kalliin kalkkunansa ulos.
Michael halusi viedä hänet sairaalaan, tutkittavaksi, että kaikki olisi kunnossa ja ottamaan ultran, mutta Samantha
kieltäytyi jyrkästi. Hän tiesi, että jos hän menisi sairaalaan hänen olisi kohdattava isänsä. Ja siihen hän ei pystyisi.
Niimpä Samantha sai apua kotisynnytykseen naapuriltaa, joka oli synnyttänyt kolmesta lapsestaan kaksi kotona.
Samantha luki kaiket päivät kirjoja ja valmistautui henkisesti synnyttämään kotona. Michael ei ollut haltioissaan
ajatuksesta, mutta kunnioitti tuoreen kihlattunsa mielipiteitä ja antoi tälle suostumuksensa kotisynnytykseen.
Kun synnytyksen aika viimein koitti näytti Michael siltä, että katui kovasti suostumustaan :') Tämä rukoilia apua
miltä tahansa, kunhan ei vain menettäisi rakkaintaan.
Mutta synnytyksestä selvittiin ilman ongelmia ja pieni Bonnie Welled syntyi terveenä tähän maailmaan.
Tai oikestaan synnytyksistä... Vanhempia enemmän vain minä järkytyin tästä toisesta lapsesta, jonka
olemassaolosta minulla ei ollut aavistustakaan ennen kun se sitten tupsahti maailmaan! Mutta noh, toinen
lapsi sai nimekseen Rasmus Welled.
Tässä Michael pitelee Rasmusta ensimmäistä kertaa sylissään. Hän näyttää valmiilta ottamaan tulevaisuuden
haasteet vastaan.
Tässä tuore äiti pitelee Bonnieta sylissään ja näyttää lähinnä järkyttyneeltä, tai ehkä hänellä menee vain hetki
toipua kahden lapsensa äskettäisestä syntymästä.
Pian he tottuivat kuitenkin elämään lastensa kanssa. Kakikkein vaikeinta oli varmaankin ne pitkän työpäivän
jälkeen nukutut huonot yöt kun lapset alkoivat itkeä kello kolmelta aamulla. Michael nousi aina vaikeroiden
silti urheasti ylös ja hoisi toisen lapsistaan Samanthan häärätessä toisen kimpussa.
Toinen huono puoli kahdessa lapsessa oli se, että työmäärä tuplaantui ja Michaelin piti käydä enemmän ja
enemän töissä, hän otti melkein kaikki vuorot jotka sai ja hän tuntui jotenkin erkanevan Samanthasta.
He olivat niin lähellä, mutta silti kuin kahdessa omassa maailmassaan.
Vaikka Michael luuli, ettei Samantha välittänyt, hän erehtyi. Samantha tunsi kuolevansa sisältäpäin kun ei kyennyt
saamaan yhteyttä rakkaimpaansa; Michaeliin. Kumpikaan ei uskaltanut muuttaa tilannetta, sillä he olivat aivan rikki
yöt olivat heille parasta aikaa, he nukkuivat yhä lähekkäin, mutta ne olivat ainoat hetken. Ilman sanoja ja unen
partaalla roikkuen he uneksivat ajasta ennen lapsia.
Samantha vihasi aamuja kaikkein eniten. Sitä miten aamuaurinko oli liian kaunis ja hän oli lukittuna sisälle,
yksin. Hän vihasi jäämistä aamiaispöytään yksin. Hän katseli Michaelin selkää kun tämä poistui ties kuinka
moneksi tunniksi ja palaisi hänen vierelleen vasta illan vaihtuessa yöksi.
Ainoa hyvä asia oli se, että Samanthalle jäi päivisin paljon aikaa maalata ja koska lasten sängyt oli sijoitettu
heidän makuuhuoneeseen (ihan kun muualle olisi edes mahtunut) hän pystyi vahtimaan kaksosia työskennellessään.
Liian usein Michael huomasi Samanthan tuijottavan taulua, jonka maalaamisesta tuntui olevan ikuisuus.
Se oli maalaus Samanthasta ja hänen nuoremmasta veljestää. Heidän äitinsä oli maalannut sen joskus ja
Samantha oli tavallaan varastanut sen karatessaan. Kerran Samantha oli tehnyt sen virheen, että oli kysynyt
Michaelilta eikö tämä kaivannut perheestään. Viha ja suru olivat välähtäneen pojan kasvoilla ennen kun tämä
vastasi julman ja tunteettoman vastauksensa;
"Minulla oli aina huonot välit siskooni ja mitä vanhemmiksi tulimme sitä huonommin tulin toimeen edes äidin kanssa.
On parempi, että he luulevat minun kuolleen, se on helpompaa meille kaikille."
Tämän jälkeen tästä aiheesta ei keskusteltu.
Eräänä iltana parin pieni jutustelu kääntyi raivoisaksi riidaksi ja he purkasivat kaiken turhautumisensa ja
pelkonsa toistensa niskaan. Monen kuukauden ahdinko valui heistä ulos kiukkuisena hyökyaaltona.
He syyttivät toisiaan ja huusivat toisilleen.
"Sinä olet aina poissa! Sinä et tee mitään tämän perheen eteen!"
"Minä olen poissa, jotta saisin rahaa, koska sinä niin haluat uuden asunnon! Se ei ole ilmaista!"
"Minä en halua kaksosten kasvavan täällä!"
"Sinun tulosi jälkeen kaikki on mennyt vain pahemmaksi! Haluat sitä ja tätä, kuuleppas prinsessa, kaikkea
ei voi saada!"
Se oli viimeinen pisara ja Samantha huitaisi ilmaa kestämättä enää sanaakaan. Turhautumisen, surun ja
vihan kyyneleet uhaksivat purkautua hänen sisältään.
"Hienoa! Jos sinä todella olet tuota miteltä niin minä häivyn!"
Michael ei pelännyt tätä uhkausta, sillä Samantha oli uhannut ennenkin lähteä, eikä koskaan toteuttanut tätä
uhkaustaan.
Samantha käveli ulos, aivan kuten aina ennenkin. Hän menisi vain pihalle hetkeksi rauhoittumaan ja tulisi pian
takaisin. Michael odotti luottavaisin mielin ja yritti samalla rauhoitella itseään.
Seistyään puolisen tuntia paikallaan Michael alkoi hermostua. Näkisikö hän Samanthaa enää koskaan.
Oliko hän viiemin mennyt liian pitkälle ja menettänyt pienen Sammynsä ikuisiksi ajoiksi? Michael ei epäillyt
hetkeäkään, etteikö Samantha voisi lähteä, tämä oli kerran aiemminkin poistunut rakkaiden ihmistensä elämästä.
Samantha käveli katuja päämäärättömästi. Hän oli talsinut niillä kujilla lapsesta asti ja jonkun hienosto perheen
mukula olisi ollut siellä kauhuissaa, mutta ei hän. Se oli osa häntä ja hän oli varttunut 'köyhien' alueella, jossa
elämä oli juuri tätä. Hän mietti palaisiko lapsuudenkotiinsa, pyytäisi anteeksi ja jatkaisi lukiota. Toisaalta
hän voisi mennä takaisin ja myöntää, että Michael oli oikeassa, tämä vaihtoehto oli kaikkein epämieluisin.
Toisaalta hän voisi aloittaa jälleen uuden elämän, ilman Michaelia ja kaksosia. Voisko hän tehdä niin julman
tempun omille lapsilleen? Samantha jatkoi päämäärätöntä kävelyä ja mietti kaikkia vaihtoehtoja.
Samaan aikaan Michael, jolla oli aamuilla töitä. oli siirtynyt iltatoimiinsa. Hän mietti pelolla huomista aamua.
Pitäisikö hänen jättää lapset jonkun naapurin hoitoon, sillä hän ei voisi jättää menemättä töihin.
Se oli oikeastaan vain pienin hänen huolistaan. Oikeasti hän pelkäsi, ettei Samantha palaisi. Oven paukahdus
kaikui yhä hänen korvissaan. Hän pelkäsi pystyisikö jatkamaan elämäänsä ilman rakkaintaan. Oliko hänessä
miestä selviytymään ilman Samanthaa, joka oli pelastanut hänen synkän elämänsä ja nostanut hänet pohjalta
siihen hetkeen.
Samantha havahtui ajatuksistaan huomatessaan palanneensa kotipihalleen. Hän aprikoi mielessään palaisiko.
Kaikkein eniten häntä houkutti luovuttaa ja palata lapsuudenkotiinsa. Äiti ottaisi hänet takaisin, suutelisi otsaa
ja tekisi hänelle mahtavaa omenamehuaan, peittelisi vuoteeseen, eikä painostaisi kertomaan mitään,
olisi vain onnellinen Samanthan paluusta. Sitten Samanthan sydän teki äkäisen lyönnin. Samantha halusi olla
samanlainen äiti, ei luuseri, joka pakeni kun ei kestänyt totuutta. Epätöivin askelin hän käveli kohti kotinsa ovea.
Hän huomasi valojen palavan, mutta uskoi Michaelin unohtaneen ne päälle.
Ovella hän epäröi vielä, kannattaisiko se? Sitten hän kuuli kaksosten itkua ja kaikki unohtui sillä hetkellä.
Miten hän edes ajatteli olevansa niin itsekäs?
Samantha käveli sisään ja sadatteli mielessään sitä kun hänen sanansa eivät olleet menneet perille ja
Michael jatkoi yhä väliinpitämätöntä käytöstään kaksosia kohtaan.
Samantha sai huomata olevansa väärässä kun Michael käveli makuuhuoneesta tyynnytellen Bonnieata, joka
oli selvästi nälissään. Samantha tajusi sillä sekunilla, että Michael oli varmasti usein noussut ylös syöttämään
lapsia. Samantha oli luullut, että lapset olivat alkeneet nukkua kokopitkiä öitä, mutta tajusi sitten, että ehkä
Michael oli vain noussut ripeästi ja saanut lapset hiljaiseksi ennen hänen heräämistään. Syyllisyys lävisit
Samanthan.
Kun Michael sai Bonnien jälleen nukkumaan ja lähti viemään roskista niin Samantha seurasi häntä.
"Mich minä..." tyttö sani sanotuksi.
"Älä sano mitään", Michael sanoi.
"Kerro minulle, annatko anteeksi?" Michael jatkoi.
Samantha nyökkäsi ja halusi sanoa muutakin, mutta Michaelin olemus vaiensi hänet.
"Minäkin pyydän anteeksi, ihan kaikkea. Kerro minulle, haluatko jäädä?"
Samantha nyökkäsi ponnekkaasti. Hän ei halunnut mennä yhtään minnekkään! Tänne hän kuului,
perheensä luokse.
Pian elämä palasi normaaliksi. Kun Michael sai vakituisen paikan vanhan työntekijän jäätyä eläkkeelle, hänen
työaikansa muuttuivat säännöliisiksi ja hänelle jäi enemmän aikaa kotonaoloon. Mikä tarkoitti myös osallistumista
kotitöihin, mutta eipä hän oikein voinut valittaa. Hän nautti olosta perheensä parissa.
Nyt pariskunta yritti olla mahdollisimman paljon toistensa seurassa, jotta samanlaiseen tilanteeseen kuin
kaksikuukautta sitten ei enää ajauduttaisi. Lopulta Micael ilmoitti kihlatulleen, että oli löytänyt uuden kodin, johon
he voisivatkin muuttaa sen kuukauden sisällä. Pikkuhiljaa kaikki alkoi taas tuntua paremmalta.
Tässä Samantha ja Bonnie odottelevat tulevaa muuttoa.
Tässä taas Michael ja suloinen pikku Rasmus
______________________________________________________________________________________
Tässä vielä kuva Rasmuksesta, joka ei kyllä ole yhtään niin suloinen kuin väitin, en tajua miten se voi olla
tuollainen kun sen vanhemmat on niin suloisia :<
Ja tässä pikku Bonnie, joka ei sekää ole kyllä suloisuudella pilattu... noh ehkäpä ne nyt sitten kasvaa kauniimmiksi...
Pikkuhiljaa nuoret tottuivat toistensa läsnäoloon ja Michael rupesi laskemaan suojamuuriaan yltään. Samantha
värähti jokaisesta kosketuksesta, vaikka ne eivät koskaan olleet muuta kuin rakastavia ja viattomia. Silti
jokainen halaus takaapäin oli hänen unelmiensa täyttymys ja jokainen suudelma oli enemmän kuin tarpeeksi.
Pian heidän suhteensa kävi kiihkeämmäksi. Kuukaus kuukaudelta Michael laski suojamuuriaan heidän väliltään.
Samantha vakuutteli yhä uudelleen ja uudeleen sanoin ja teoin, ettei ensimmäisen illan tunnustus surun ja
epätoivon tuotos, tunteet olivat aitoja.
Pian he eivät voineet pitää näppejään erossa toisistaan. Jokainen minuutti ilman toista tuntui maailmanlopulta
Samantha uskoi viiemin saaneensa kaiken, jota oli ikinä elämässään halunnut ja Michael tiesi, ettei koskaan
voisi rakastaa ketään näin paljoa. Jotenkin sinä iltana kun Samantha oli ilmestynyt Michaelin asunnon ovelle
maailma tuntui muljahtavan omituisella tavalla paikalleen.
Mitä lähemmäs Samantha sai Michaelin, sitä onnellisemmaksi hän tunsi itsensä. Hänellä oli työtä saada
Michael ilman paitaa hänen vierelleen. Välillä kun Michael kieltäytyi Samantha tunsi rumentuneensa, sillä
monet pojat olivat olleet hänen kanssaan vain seksin takia, mutta aina hän oli torjunut nämä. Nyt hän vasta
ymmärsi, että maailmassa oli vain yksi mies, jonka hän oli koskaan halunnut vuoteeseensa; Michael Welled
Mutta vain kymmenen kuukautta heidän seurustelunsa jälkeen Samantha havahtui omaan itkuunsa WC:n lattialta.
Hän oli tehnyt jo neljä raskaustestiä sen viikon aikana, mutta ne eivät valehdelleet hänelle, vaikka hän kuinka
yritti muuttaa sen pienen asian. Hän todella oli raskaana.
Nyt Mich ei halua minua, hän heittää minut pihalle, Samantha itki mielessään katkerasti. Hän uskoi tuhonneensa
oman onnensa, oman pienen saippuankuplansa.
Samantha astui ulos vessasta ja työnsi oven kiinni. Hän nojasi heikosti sitä vasten ja katseli poikaa, jota jumaloi
jokaisella solullaan, myös sillä joka kantoi tämän lasta. Michael luki lehteä, hän etsi jälleen töitä heidän huonon
rahatilanteensa kartoittamiseksi. Samantha huokaisi ja pelkäsi polviensa pettävän. Hän pelkäsi kyynelten valuvan
poskille ja paljastavan hänet.
Samantha lähti kävelemään kohti Michaelia ja yritti pitää kasvonsa tyyneinä. Hän ei halunnut Michaelin aavistavan
mitä oli tulossa. Michael huomasi Samanthan lähestyvän ja alkoi taitella lehteään kumoon. Hän nousi sohvalta
ja katsoi Samanthaa silmiin.
Samanthan sydän teki kuolemaa kun hän katsoi Michaelia silmiin. Hänen heikko tekohymynsä alkoi karista.
"Mich... Mich minä olen raskaana!" hän itki ja antoi kyynelten valua poskilleen.
Michael katsoi häntä ilmeettömästi.
"Oletko varma?" tämä uteli.
"Täysin, olen tehnyt tämän viikon aikana neljä raskaustestiä, sillä kuukautiseni ovat kuusi viikkoa myöhässä",
Samantha ei voinut olla itkemättä. Mielessään hän hyvästeli jo rakkaintaan.
Mutta Michael vetikin hänet lämpimään halaukseensa ja hieroi tytön selkää.
"Älä huoli Sammy, kyllä me selviämme, me selviämme kaikesta", Michael kuiskasi lempeästi tämän korvaan.
Samantha ei ollut uskoa kuulleensa oikein! Eikö Michael aikonutkaan jättää häntä? Samantha olisi pystynyt
nimeämään tusinan miehiä, jotka olisivat paenneet siinä tilanteessa, mutta Michael ei.
Sillä hetkellä Samantha oli 100% varma, että oli todellakin valinnut oikein.
Ja kaiken kukkuraksi Michael sai kutsun yhteen työhaastatteluun. Ilta oli nuori kun hän astui yhden kaverinsa
vanhaan autoon ja he ajoivatyhden levykaupan pihaan. Michael toivoi koko sydämestään, että saisi työn, sillä
nyt he ainakin tarvitsisivat paljon rahaa!
Saapuessaan illalla kotiin Samantha oli jo häntä vastassa, sillä tyttö ei kestänyt yksinoloa. Hän pelkäsi miehen
hylänneen hänet aina kun jäi yksinäisyyteen odottamaan. Samantha oli pettynyt niin monesti, ettei meinannut
uskoa, että aina Michael tuli kotiin. Mies kietoi käsivartensa tyttöystävänsä ympärille ja kertoi tälle rakkaudestaan.
Sisällä hän kertoi saaneensa työn ja he juttelivat hetken kaikesta, tulevasta ja siitä miten asiat tuntuivat viimein
alkavan sujua halutulla tavalla. Molemmat odottivat ja pelkäsivät lasten tuloa. Michael pelkäsi olevansa huono isä,
sillä hänen isänsä oli ollut huono loppujenlopuksi. Samantha pelkäsi olevansa paljon huonompi kuin oma äitinsä,
joka oli uhrannut kaikkensa lastensa eteen. Silti ajatus oli oudon ihana, heidänlapsensa.
Pari ei kaikesta stressistä huolimatta unohtanut toisiaan. He yrittivät näyttää toisilleen päivittän rakkauttaan.
Oli hetkiä, jolloin se oli uskomattoman vaikeaa ja meinasi unohtua, mutta oli myös hetkiä, jolloin millään muulla
ei ollut väliä kun he toistensa vierellä.
Eräänä iltana Micael käski töistä tultuaan Samanthaa pukeutumaan juhlamekkoonsa ja he lähtivät ravintoalaan.
Smantha tunsi jo ulkoa sen samaksi ravintolaksi, johon hänet oli kiikutettu lapsena useammin kuin kerran.
Se oli niitä hetkiä kun isä yritti hyvittää kaiken pahuutensa koko perheelle, mutta loppujen lopuksi se kaikki
olikin vain kulissia. Ei Sam osannut katua, hän teki kaiken vain pitääkseen hyvän maineen ja mahtavan
asemansa töissä.
Sitten yhtäkkiä kesken ruokailun Michael nosti pöydälle suuren samenttisen rasian, jonka sisältöä Samanthan
ei tarvinnut edes arvailla.
"Samantha... Minä uskon sinun tietävän tämän rasian sisällön...", Michael sanoi hiljaa ja hermostuneesti.
Samantha yritti peittää käsillään yllättyneet kasvonsa. Hän ei olisi osannut aavistaa mitään tämän kaltaista, sillä
hän ja Michael olivat hyvin selkeästi tuoneet julki mielipiteitään avioliitosta, joka ei kummallakaan ollut kovin
valoisa.
Michael hermostui Samanthan reaktiosta ja nappasi rasian käsiinsä.
"Voin minä sen palauttaakin!" hän totesi leikkisästi.
Samantha sai taiottua kasvoilleen tyynen ja rauhallisen hymyn, joka hermostutti Michaelia entistä enemmän.
"Uskon, että saamme rahat takaisin ja..." Michael sopersi ja oli jo laittamassa rasiaa pois.
"Senkin höpsö!" Samantha huudahti ja otti rasian itsellen.
Hänän avasi sen ja ihaisi sormuksen kauneutta. Vaikka timantti oli kooltaan hyvin pieni oli se Samanthan
mielestä kaikkein kaunein sormus. Hän pujotti sormen vapisevaan nimettömäänsä ja hymyili riemuissaan.
He nousivat pöydästä Samanthan ilmoittaessa, että hänen pitäisi käydä naistenhuoneessa. Kun molemmat
olivat nousseet Samantha hyppäsi Michaeli syliin ja rutisti tätä.
"Unohdin vastat, kyllä", Samantha kuiskasi aivan hiljaa tämän korvaan ja sen pienen hetken maailam oli
täydellinen paikka, he molemmat hymyilivät onnesta.
Sitten se hetki oli ohi ja Samantha katsoi kauhusta ja pelosta suurentuneita silmiään naistenhuoneen peilistä.
Hänen oli myönnettävä itselleen, että ajatus naimisiinmenosta olisi aivan kammoksuttava. Vaikka he eivät
olleet puhuneet sanaakaan häistä Samantha pelkäsi niitä jo. Hän pelkäsi olevansa huono vaimo, mitä
jos isän geenit pettämisestä olisivat periytyneet hänelle? Jos hän pelkäisi sitoutumista?
Sitten hän katoi itseään ja mietti voisiko hän ikinä, koskaan satuttaa Michaelia?
Illallisen jälkeen Samantha sai muistutuksen raskaudestaan kun hän oksensi kalliin kalkkunansa ulos.
Michael halusi viedä hänet sairaalaan, tutkittavaksi, että kaikki olisi kunnossa ja ottamaan ultran, mutta Samantha
kieltäytyi jyrkästi. Hän tiesi, että jos hän menisi sairaalaan hänen olisi kohdattava isänsä. Ja siihen hän ei pystyisi.
Niimpä Samantha sai apua kotisynnytykseen naapuriltaa, joka oli synnyttänyt kolmesta lapsestaan kaksi kotona.
Samantha luki kaiket päivät kirjoja ja valmistautui henkisesti synnyttämään kotona. Michael ei ollut haltioissaan
ajatuksesta, mutta kunnioitti tuoreen kihlattunsa mielipiteitä ja antoi tälle suostumuksensa kotisynnytykseen.
Kun synnytyksen aika viimein koitti näytti Michael siltä, että katui kovasti suostumustaan :') Tämä rukoilia apua
miltä tahansa, kunhan ei vain menettäisi rakkaintaan.
Mutta synnytyksestä selvittiin ilman ongelmia ja pieni Bonnie Welled syntyi terveenä tähän maailmaan.
Tai oikestaan synnytyksistä... Vanhempia enemmän vain minä järkytyin tästä toisesta lapsesta, jonka
olemassaolosta minulla ei ollut aavistustakaan ennen kun se sitten tupsahti maailmaan! Mutta noh, toinen
lapsi sai nimekseen Rasmus Welled.
Tässä Michael pitelee Rasmusta ensimmäistä kertaa sylissään. Hän näyttää valmiilta ottamaan tulevaisuuden
haasteet vastaan.
Tässä tuore äiti pitelee Bonnieta sylissään ja näyttää lähinnä järkyttyneeltä, tai ehkä hänellä menee vain hetki
toipua kahden lapsensa äskettäisestä syntymästä.
Pian he tottuivat kuitenkin elämään lastensa kanssa. Kakikkein vaikeinta oli varmaankin ne pitkän työpäivän
jälkeen nukutut huonot yöt kun lapset alkoivat itkeä kello kolmelta aamulla. Michael nousi aina vaikeroiden
silti urheasti ylös ja hoisi toisen lapsistaan Samanthan häärätessä toisen kimpussa.
Toinen huono puoli kahdessa lapsessa oli se, että työmäärä tuplaantui ja Michaelin piti käydä enemmän ja
enemän töissä, hän otti melkein kaikki vuorot jotka sai ja hän tuntui jotenkin erkanevan Samanthasta.
He olivat niin lähellä, mutta silti kuin kahdessa omassa maailmassaan.
Vaikka Michael luuli, ettei Samantha välittänyt, hän erehtyi. Samantha tunsi kuolevansa sisältäpäin kun ei kyennyt
saamaan yhteyttä rakkaimpaansa; Michaeliin. Kumpikaan ei uskaltanut muuttaa tilannetta, sillä he olivat aivan rikki
yöt olivat heille parasta aikaa, he nukkuivat yhä lähekkäin, mutta ne olivat ainoat hetken. Ilman sanoja ja unen
partaalla roikkuen he uneksivat ajasta ennen lapsia.
Samantha vihasi aamuja kaikkein eniten. Sitä miten aamuaurinko oli liian kaunis ja hän oli lukittuna sisälle,
yksin. Hän vihasi jäämistä aamiaispöytään yksin. Hän katseli Michaelin selkää kun tämä poistui ties kuinka
moneksi tunniksi ja palaisi hänen vierelleen vasta illan vaihtuessa yöksi.
Ainoa hyvä asia oli se, että Samanthalle jäi päivisin paljon aikaa maalata ja koska lasten sängyt oli sijoitettu
heidän makuuhuoneeseen (ihan kun muualle olisi edes mahtunut) hän pystyi vahtimaan kaksosia työskennellessään.
Liian usein Michael huomasi Samanthan tuijottavan taulua, jonka maalaamisesta tuntui olevan ikuisuus.
Se oli maalaus Samanthasta ja hänen nuoremmasta veljestää. Heidän äitinsä oli maalannut sen joskus ja
Samantha oli tavallaan varastanut sen karatessaan. Kerran Samantha oli tehnyt sen virheen, että oli kysynyt
Michaelilta eikö tämä kaivannut perheestään. Viha ja suru olivat välähtäneen pojan kasvoilla ennen kun tämä
vastasi julman ja tunteettoman vastauksensa;
"Minulla oli aina huonot välit siskooni ja mitä vanhemmiksi tulimme sitä huonommin tulin toimeen edes äidin kanssa.
On parempi, että he luulevat minun kuolleen, se on helpompaa meille kaikille."
Tämän jälkeen tästä aiheesta ei keskusteltu.
Eräänä iltana parin pieni jutustelu kääntyi raivoisaksi riidaksi ja he purkasivat kaiken turhautumisensa ja
pelkonsa toistensa niskaan. Monen kuukauden ahdinko valui heistä ulos kiukkuisena hyökyaaltona.
He syyttivät toisiaan ja huusivat toisilleen.
"Sinä olet aina poissa! Sinä et tee mitään tämän perheen eteen!"
"Minä olen poissa, jotta saisin rahaa, koska sinä niin haluat uuden asunnon! Se ei ole ilmaista!"
"Minä en halua kaksosten kasvavan täällä!"
"Sinun tulosi jälkeen kaikki on mennyt vain pahemmaksi! Haluat sitä ja tätä, kuuleppas prinsessa, kaikkea
ei voi saada!"
Se oli viimeinen pisara ja Samantha huitaisi ilmaa kestämättä enää sanaakaan. Turhautumisen, surun ja
vihan kyyneleet uhaksivat purkautua hänen sisältään.
"Hienoa! Jos sinä todella olet tuota miteltä niin minä häivyn!"
Michael ei pelännyt tätä uhkausta, sillä Samantha oli uhannut ennenkin lähteä, eikä koskaan toteuttanut tätä
uhkaustaan.
Samantha käveli ulos, aivan kuten aina ennenkin. Hän menisi vain pihalle hetkeksi rauhoittumaan ja tulisi pian
takaisin. Michael odotti luottavaisin mielin ja yritti samalla rauhoitella itseään.
Seistyään puolisen tuntia paikallaan Michael alkoi hermostua. Näkisikö hän Samanthaa enää koskaan.
Oliko hän viiemin mennyt liian pitkälle ja menettänyt pienen Sammynsä ikuisiksi ajoiksi? Michael ei epäillyt
hetkeäkään, etteikö Samantha voisi lähteä, tämä oli kerran aiemminkin poistunut rakkaiden ihmistensä elämästä.
Samantha käveli katuja päämäärättömästi. Hän oli talsinut niillä kujilla lapsesta asti ja jonkun hienosto perheen
mukula olisi ollut siellä kauhuissaa, mutta ei hän. Se oli osa häntä ja hän oli varttunut 'köyhien' alueella, jossa
elämä oli juuri tätä. Hän mietti palaisiko lapsuudenkotiinsa, pyytäisi anteeksi ja jatkaisi lukiota. Toisaalta
hän voisi mennä takaisin ja myöntää, että Michael oli oikeassa, tämä vaihtoehto oli kaikkein epämieluisin.
Toisaalta hän voisi aloittaa jälleen uuden elämän, ilman Michaelia ja kaksosia. Voisko hän tehdä niin julman
tempun omille lapsilleen? Samantha jatkoi päämäärätöntä kävelyä ja mietti kaikkia vaihtoehtoja.
Samaan aikaan Michael, jolla oli aamuilla töitä. oli siirtynyt iltatoimiinsa. Hän mietti pelolla huomista aamua.
Pitäisikö hänen jättää lapset jonkun naapurin hoitoon, sillä hän ei voisi jättää menemättä töihin.
Se oli oikeastaan vain pienin hänen huolistaan. Oikeasti hän pelkäsi, ettei Samantha palaisi. Oven paukahdus
kaikui yhä hänen korvissaan. Hän pelkäsi pystyisikö jatkamaan elämäänsä ilman rakkaintaan. Oliko hänessä
miestä selviytymään ilman Samanthaa, joka oli pelastanut hänen synkän elämänsä ja nostanut hänet pohjalta
siihen hetkeen.
Samantha havahtui ajatuksistaan huomatessaan palanneensa kotipihalleen. Hän aprikoi mielessään palaisiko.
Kaikkein eniten häntä houkutti luovuttaa ja palata lapsuudenkotiinsa. Äiti ottaisi hänet takaisin, suutelisi otsaa
ja tekisi hänelle mahtavaa omenamehuaan, peittelisi vuoteeseen, eikä painostaisi kertomaan mitään,
olisi vain onnellinen Samanthan paluusta. Sitten Samanthan sydän teki äkäisen lyönnin. Samantha halusi olla
samanlainen äiti, ei luuseri, joka pakeni kun ei kestänyt totuutta. Epätöivin askelin hän käveli kohti kotinsa ovea.
Hän huomasi valojen palavan, mutta uskoi Michaelin unohtaneen ne päälle.
Ovella hän epäröi vielä, kannattaisiko se? Sitten hän kuuli kaksosten itkua ja kaikki unohtui sillä hetkellä.
Miten hän edes ajatteli olevansa niin itsekäs?
Samantha käveli sisään ja sadatteli mielessään sitä kun hänen sanansa eivät olleet menneet perille ja
Michael jatkoi yhä väliinpitämätöntä käytöstään kaksosia kohtaan.
Samantha sai huomata olevansa väärässä kun Michael käveli makuuhuoneesta tyynnytellen Bonnieata, joka
oli selvästi nälissään. Samantha tajusi sillä sekunilla, että Michael oli varmasti usein noussut ylös syöttämään
lapsia. Samantha oli luullut, että lapset olivat alkeneet nukkua kokopitkiä öitä, mutta tajusi sitten, että ehkä
Michael oli vain noussut ripeästi ja saanut lapset hiljaiseksi ennen hänen heräämistään. Syyllisyys lävisit
Samanthan.
Kun Michael sai Bonnien jälleen nukkumaan ja lähti viemään roskista niin Samantha seurasi häntä.
"Mich minä..." tyttö sani sanotuksi.
"Älä sano mitään", Michael sanoi.
"Kerro minulle, annatko anteeksi?" Michael jatkoi.
Samantha nyökkäsi ja halusi sanoa muutakin, mutta Michaelin olemus vaiensi hänet.
"Minäkin pyydän anteeksi, ihan kaikkea. Kerro minulle, haluatko jäädä?"
Samantha nyökkäsi ponnekkaasti. Hän ei halunnut mennä yhtään minnekkään! Tänne hän kuului,
perheensä luokse.
Pian elämä palasi normaaliksi. Kun Michael sai vakituisen paikan vanhan työntekijän jäätyä eläkkeelle, hänen
työaikansa muuttuivat säännöliisiksi ja hänelle jäi enemmän aikaa kotonaoloon. Mikä tarkoitti myös osallistumista
kotitöihin, mutta eipä hän oikein voinut valittaa. Hän nautti olosta perheensä parissa.
Nyt pariskunta yritti olla mahdollisimman paljon toistensa seurassa, jotta samanlaiseen tilanteeseen kuin
kaksikuukautta sitten ei enää ajauduttaisi. Lopulta Micael ilmoitti kihlatulleen, että oli löytänyt uuden kodin, johon
he voisivatkin muuttaa sen kuukauden sisällä. Pikkuhiljaa kaikki alkoi taas tuntua paremmalta.
Tässä Samantha ja Bonnie odottelevat tulevaa muuttoa.
Tässä taas Michael ja suloinen pikku Rasmus
______________________________________________________________________________________
Tässä vielä kuva Rasmuksesta, joka ei kyllä ole yhtään niin suloinen kuin väitin, en tajua miten se voi olla
tuollainen kun sen vanhemmat on niin suloisia :<
Ja tässä pikku Bonnie, joka ei sekää ole kyllä suloisuudella pilattu... noh ehkäpä ne nyt sitten kasvaa kauniimmiksi...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti